Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. marraskuuta 2013

Joulusukkakalenteri

Huomenna alkaa joulukuu, ihanaa! 
Sopivasti maa on peittynyt lumeen ja ulkona kipristelee pakkanen.

Meillä on joka vuosi ollut itsetehty kalenteri, 
johon tonttu käy yön aikana laittamassa pikkuruisen tuliaisen.

Viime vuonna mentiin vielä yhteisellä kalenterilla, yksivuotias ei omaa osannut kaivata. 
Nyt kun Pikku-E on jo 2,5 vuotias, halusin tehdä molemmille omat. 
No ok, myönnetään. Halusin tehdä kalenterin. Lapset varmaan olisivat ihan tyytyväisiä olleet yhteiseenkin... :)

No mutta tässä se nyt on. 
24 harmaata sukkaa numeroineen. 







Tätä oli hauska tehdä. Innoituksen sain Tildan talossa -kirjasta. Numerot olen joskus ostanut Tiimarista, harmaa kangas on vanhaa verhoa. Valkoset tähdet pellavaa.





 Yläkerran aula on jo saanut hieman jouluista ilmettä.





Vanha joulukalenteri sai paikan lasten leikkihuoneesta. 







Saapa nähdä, kummasta tulee suositumpi. Itse ainakin kallistun sukkakalenterin puolelle, vaikka porokalenteri olikin sata kertaa työläämpi.

Voi, miten odotankaan huomisaamua, kun näen lasteni innostuneet ilmeet. 
Kyllä, tonttu on käynyt tuomassa pienen yllätyksen! 
Nyt tuntuu jo joululta.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Ompeluhuone




Minkälaisia huonehaaveita teillä on ollut? 
Walk in closet? Työhuone? Bloggausnurkka? 

Oon jo pitkään haaveillut työpöydästä ja sellaisesta paikasta, johon minunlaiseni erittäin aloitekykyinen projektiahmatti voisi jättää keskeneräiset työnsä. Aiemmin ompelut ja muut olen tehnyt keittiönpöydällä, josta ne luonnollisesti on pakko jossain vaiheessa kerätä pois. (Tai laittaa lapset syömään lattialla.)
Tänä syksynä toiveeni viimein toteutui, ja sain oman työpöydän. Pöydän jalat ovat Ikealta, kuten myös taso. Taso on kuitenkin keittiön laminaattitaso, koska mistään ei löytynyt sopivaa lastulevytasoa. Teettää ois toki voinut, mutta näin tuli halvemmaksi.



Nyt syksyllä aloitin pitkästä aikaa taas opinnot. Pääsin opiskelemaan päivystävän sairaanhoitajan ammatillisia erikoistumisopintoja, työn ohessa siis. Ompelupöytä joutuukin siis välillä myös koulukirjojen ja tietsikan valtaamaksi. Koulukirjat ym. kaikki kivan väriset kynät, penaalit ja kansiot, joita ilman opiskelusta ei tulisi mitään, mahtuvat kivasti ikean rullakärryyn.

Harmaa kangaskori, jonka vähän aikaa sitten ompelin pyykkikoriksi, on jo saanut uuden tehtävän toimia ompelutöiden sailytyspaikkana. (Kodinhoitohuoneeseen löysin vielä paremman pyykinsäilytysratkasun, jota en oo vielä ehtinyt kuvata.) Ylimmässä kuvassa siinä vilahtaakin ompelus, jota toivon mukaan pääsen teille pian esittelemään. :)

Työtuolina toimii vanha korituoli, jota pehmentää Hemtexistä löytynyt herkulliset kirjava matto.




Ja tässä on mun Singeri. <3


Oon ihan kamala hamsteri kaikkien askartelu ja onpelujuttujen suhteen. Nauhoja, lankoja, kankaita... Niille todelakin tarviin säilytystilaa. Sata kertaa oon päättänyt, etten osta uusia, vaan vanhat käytetään eka loppuun. Vähä oon rauhottunutkin, mutta toisaalta on niin kalamlan kätevää, että kun inspis iskee, aika takuuvarmasti materiaalia löytyy heti.



Nauhojen säilytykseen pyykkipojat ovat tosi käteviä. Nauhat on näppärä pyöritellä pyykkipojan ympärille, ja laittaa nauhanpää nipsun väliin.
En löytänyt valmiina kivan värisiä, joten ostin puisia ja maalasin ne.






Ai niin, ja
IHANAA ENSIMMÄISTÄ ADVENTTIA! 
Nyt vasta tajusin, että se on JO!
Ja mulla on vielä numerokynttilät laittamatta.
No, poltetaan sitä ekaa sitten huomenna, ei kai niin päivän päälle oo. :D


tiistai 12. marraskuuta 2013

Keittiön uusi verho ja pallovalot

Vuosipäivää "uudessa" kodissamme vietettiin noin kuukausi sitten. Ajatella! Mulla on aina ollut joku ihme ajatelma, että sitten kun on verhot ikkunoissa, niin ollaan käyty kodiksi. Vieläkin puuttuu verhoja kolmesta ikkunasta... Kodilta tämä kuitenkin jo tuntuu, ei ole sittenkään verhoista se tunne kiinni. :)



Nyt keittiön pikku-ikkuna sai kuitenkin viimein peittoa päälleen. Ompelin simppelin laskosverhon kankaasta, jota on säilötty vuosikymmeniä. Tämä on lakana, jonka äitini on minulle tehnyt. Tämän päällä suloisia vauvan unia ovat katselleet myös omat muruseni.

Säästökuoppa yllätti jälleen, kun sieltä löytyi nämä Airamin harmaa-valkoiset pallovalot. Innosta tärisevin käsin sieppasin viimeisen paketin hyllystä, olivathan nämä aika edulliset (noin 12,-) moniin muihin pallovaloihin verrattuna. Ja väri on just oikea! 


Pikkasen jännitti taas tuo ledin väri, koska joskus paketissa ilmoitettu "kirkas" onkin ollut kusenkeltainen. Valon väri oli kuitenkin onneksi kaunis, vaikka se tässä sinisessä hämärässä otetussa kuvassa kellertävältä näyttääkin.

Nyt rivakasti kouluhommien pariin!


keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Ommeltu pyykkikori

Kuten jo toiseksi viimeisimmässä khh-postauksessani kerroin, kodinhoitohuoneemme tulvii eri vaiheessa ja eri suuntiin menossa olevaa pyykkiä. Helppohan sitä pyykkiä on pestä ja kuivata, kun kone hoitaa ne hommat, mutta puhdasta pyykkiä tuppaa kertymään läjittäin. Ne odottelevat reipasta viikkaajaa, silittäjää ja kaappiin laittajaa.   

Likaiset pyykit säilyvät pyykkikaapissa, mutta puhtaille olen etsinyt sopivaa koria. Turhaan. Niimpä ompelin sen itse, ja tällainen siitä tuli. 


Kankaina käytin Eurokankaan palalaarista löytynyttä villakangasta ja puuvillaa. Välissä tukena on silitettävää paksua huopamaista tukikangasta. Ripoihin laitoin sisäpuolelle pehmyttä nahkaa. 






Vielä pitäis jaksaa ommella toinen, mut ei se oo enää niin jännää kuin ekan ompelu. :)


tiistai 8. lokakuuta 2013

Leikkikauppa kauppaleikkiin

Muistattekos, kun keväällä esittelin vanhan hoitopöydän uutta elämää istutuspöytänä? No, plääh, istutuspöytä oli meillä täysin turha värkki, sillä yhtäkään rehua en sen äärellä istutellut. Lähinnä siihen vaan kerääntyi kaikenlaista roinaa. Niimpä tämä ikean hoitopöytä sai jälleen uuden tehtävän hoitaakseen. Siitä tuunattiin lapsille leikkikauppa!





Hoitopöydän jalat lyhennettiin ja katoksen runko tuli jämälaudoista. Sitten vielä valkoista maalia päälle. Tukevasta puuvillasta ompelin katoksen, jonka pingotin katoksen päälle kiinnittämällä sen nupinauloilla.

Leikkiruokia ollaan poikien kanssa ommeltu pitkin syksyä. Tilda -kirjoista löytyi valmiina kaavat omenoille, jäätelöille ja mansikoille.



Tukkirekan tukit toimivat välillä omassa roolissaan, ja välillä niitä kaupataan suklaatikkuina. Kaupan päälle ostaja saa usein karamellin, (jonka sisällä ikävä kyllä on massapallo).



 Myös Choco -pelin nappulat on laitettu myyntiin.



Kauppa- ja kotileikit perinteisesti mielletään tyttöjen leikeiksi, ja mietinkin, onkohan tälle meillä ollenkaan käyttöä. Kaupan yhteyteen suunnittelin nimittäin myös kotileikkipaikkaa, jonka teko toistaiseksi odottelee sitä aikaa, kun on aikaa. ;)

Niin poikamaisia koltiasia kuin meidän pojat ovatkin,
kauppaa käydään ahkerasti ja kassakone kilisee! Vanhaa Film Townin korttia höylätään "pankin puolelta". Monesti on naurussa pitelemistä, kun pieniä kaupustelijoita kuuntelee. Vaikka pienillä pojilla roolit ja muut kaupankäynnin "säännöt" menevätkin miten sattuu, joka kertaa sanotaan kuitenkin jämäkästi "Päivää!", "Kiitos!" ja "Näkemiin!".


maanantai 16. syyskuuta 2013

Neuleesta tyynyksi




 Kirpparikierroksilla tulee aina katseltua neulepaitoja sillä silmällä, josko niistä sais nättejä tyynynpäällisiä. Yleensä ovat joko tarkotukseen liian pieniä, liian virttyneitä, liian kalliita tai väärän värisiä. Joskus kuitenkin on onni myötä, ja kohdalle osuu juuri se, mitä etsii!





Niimpä lähti paidoista hihat, sivut ommella surauttelin suoriksi, ja pääntien puoleisen lyhyen sivun umpeen. 








Muutama nappi toisen  paidan helmaan, ja pitsinauhat toisen helmaan.
Mikäs se kodin syys/talvi sisustukseen paremmin sopisikaan, kuin muhkea ja pehmeä neuletyyny. 
Me like!






 P.S Mulla alkaa huomenna koulu! :) 

Reppu on pakattu ja kynät teroitettu. ;) Tervetuloa uudet haasteet!


lauantai 31. elokuuta 2013

Leikkimökin sisustusta

Hupsistakeikkaa! Nyt tulee postaus jonka "löysin" tekstiluettelostani. Luonnoksena. 
Luulin tämä julkaisseeni, mutta oli näköjään jäänyt arkistoihin. 
No, eipä ole kuin kuukauden myöhässä. :) Eli otetaanpa aikamatka heinäkuulle.


Nyt alkaa meidän Sweet Willa-Lilla näyttää asumiskelpoiselta.

Jyskin pöytäliinasta ommella surautin verhot. Vanhasta verhosta puolestaan ompelin päällisen kuormalavasohvan patjaan. Parit tyynyt lisää, ja nyt siinä on mukava pikkuisten  köllötellä ja lueskella vaikka kirjaa. (Niin vissiin!:D Harvoin malttavat mitään kirjoja selata, vaikka iltasatuja luetaan senkin edestä.) 
Matto on vanha, Ikealta aikoinaan ostettu.



Mailegin kortista tein pikkuisen hiiritaulun seinää koristamaan.



Vihreä seinäpussukka on sekin itse tehty, tosin jo monta vuotta sitten.


Talolyhdyt esittelin jo aiemminkin.



Liitautaulu syntyi helposti liimaamalla valokuvakehykseen liitutaulutarraa.





keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Olohuoneen verhot




VIHDOIN! Ollaan asuttu tässä jo melkein vuosi, ja nyt vasta sain olohuoneeseen verhot.
Kylläpä ne tekevätkin heti kodista kodin näköisen. 

Projekti on ollut pitkänlainen, sillä ensin poistettiin vanhat paneeliverhotangot,
ja maalattiin seinä vaalealla harmaalla.
Sitten tökkäs, kun ei löytynyt mieluisia ja tarpeeksi pitkiä tankoja.
Nämä antrasiitin väriset tangot tilasin Ellokselta.

Olohuoneessa kun on ikkunat tällain kulmassa, oli verhojenkin valinta jotenkin vaikeaa.
Ellokselta hyvästä alesta sitten nämäkin nappasin. Verhojen leveys ei tietenkään natsannut kohilleen, joten ompeluhommiksi meni. Jokaista verhoa piti kaventaa molemmista reunoista, että kuva ja nauhat sattuvat keskelle. Nyt nämä tässä kuitenkin roikkuvat, ja oli kyllä vaivan arvoista, vai mitä?





keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Tilkkutäkki


Ihme ja kumma, sain sen valmiiksi! Mun ihka ensimmäisen tilkkutyön. 
Aloitin heti ihan tälleen pienesti ja kevyesti, täkkiä tekemällä.
 (Kuten myös mun toiseks eka virkkuutyö oli matto... Kai mullon vankka usko omiin kykyihini. Välillä mennään metsään, pehva edellä puuhun ja opitaan kantapään kautta.)






Tilkuista osa on uusia, punaruutuiset kirppisverhosta, siniset jotain äitiltä saatua ikivanhaa, valkoset mun vanhasta verhosta, ja farkkutähdet mun vanhoista farkuista. 


Apuna mulla oli ihan pätevät tilkkutyövälineet, mutta helpoin oli kuitenkin leikata ihan perinteisesti saksia ja viivotinta käyttäen.


 
Toisella puolella täkkiä on harmaa-valkonen tähtikangas. Välissä on ikivanha huopa, ja kankaat on tikkauksen sijaan kiinnitetty toisiinsa sieltä täältä pikkuisilla napeilla.



Niin, eihän siihen mennytkään kuin vuosi. :) 
Eniten aikaa meni tilkkujärjestyksen sumplimiseen. Ja koska täkissä on 70 palaa, en edes yrittänyt ommella sitä sillon kun lapset ovat kotona. 
Poikaviikarini tuntien tiedän, että siinä ois menny mulla vaan hermot. "Äiti mitä teet? Hei! mitä NÄMÄ on?!!" 
...Ja sitten lähtis.

Lapsettomia hetkiä ei paljoa oo ollut, mutta tässä tämä täkki viimein nyt komeilee. 
 Täkki on siis suunniteltu J:lle päiväpeitoksi, mut saa nyt toistaiseksi olla tässä yläkerran aulan sohvalla, jahka saan aikaseksi pidentää J:n sänkyä.
 Se kun ei ole mikään ihan simppeli juttu. 
Sänky kun on vanha, eikä siihen käy mitkään standardikokoset patjat ja petarit.


Tilkkuilu oli aika kivaa, mut senpä vaan sanon, 
että sitä iisimpää se on mitä tasakokosempia tilkut on. 
Jep. 
Sain vähän askarrella, kun hövelisti nips naps leikkelin vaan! :D

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Lastenhuoneen ompeluksia


Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat!

Mulla oli eilen monta tuntia omaa aikaa! 
Se on asia, jota en vielä neljä vuotta sitten tiennyt luksukseksi.
Niimpä sainkin viimein vähän järjesteltyä lastenhuonetta siihen kuntoon, että siitä kehtaa kuvia ottaa.

Ehdinpä vähän ommellakin.
Tein tämän viirinauhan, ettei tuo valkonen seinä näyttäisi niin valjulta.


Tässäpä nyt siis kierros lastenhuoneeseen.

 Kuva ovelta.

 
Täällä tähtilampun alla nukkuu minun pikkuiseni ja näkee suloisia pienen pojan unia.




Laskosverho on myös itse ommeltu. Se on tuunattu vanhasta pitkästä verhosta, joka on kulkenut mukana jo pitkään. Se on koristanut ikkunaa jokaisessa asunnossa, jossa olen omillani asunut. Tykkään näistä väreista edelleen, vaikka sininen kausi on tullut ja mennyt jo monta kertaa.






Tällaiselta näyttää poikien huone nyt. 
Molempien lelut ovat nyt täällä, sekä alakerrassa (johon ne jotenkin ihmeesti aina vaan kulkeutuvat). 

Yläkerrassa on lisäksi meidän makuuhuone jossa nukkuu vielä myös Pikku-E. 
Parin kuukauden päästä juhlitaan jo nuorimman kaksvuotis synttäreitä 
mutta pikkunen nukkuu vieläkin pinnasängyssään meidän sängyn päädyssä.
En vaan raski siirtää poikaa omaan huoneeseensa, 
on niin ihanaa kun kuulee yölläkin pienen ukon tuhinat ja maiskutukset. :)

Pikku-E:n huone on vielä lähes tyhjillään. 
Siinäpä riittääkin mulle mukavaa sisustuspuuhaa! Vielä on ihan auki, mitä sinne alkais laittaan. 
Ison pojan sänky nyt ainakin (nyyh!) pitäs hommata.

Täällä vietetään sadepäivää. 
Mitähän hauskaa puuhaa keksisin pojille, kun meinaa alkaa tunteet kuumentua. Huoh!

Lisää ompeluksia lastenhuoneeseen tulossa pian, jahka saan projektin viimeisteltyä! 

Palataan! :)